COVID-19: Tietoa ja ohjeita asiakkaille ja heidän omaisilleen

PÄIVITETTY 24.2.2021

Olen koonnut tälle sivulle koronavirustilanteeseen liittyvää tietoa ja ohjeita kysymysten ja vastausten muotoon. Tiedot ja ohjeet perustuvat valtionhallinnon, terveysviranomaisten ja Oulun kaupungin linjauksiin.

Alueellisia suosituksia on jatkettu 7.3. 2021 asti.

Maskisuositukset

Maskisuositukset koskevat 12 vuotta täyttäneitä.

Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä.

Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.

Aina julkisissa sisätiloissa ja tilaisuuksissa

Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)6.-luokkalaisilla, yläkouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa

Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Vähävaraisille oululaisille on ilmaisia maskeja jaossa mm. hyvinvointikeskuksissa.


Yksityistilaisuudet
Suositellaan, että yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.
Julkiset tilat
Yleisötilaisuuksiin tarkoitetut tilat (mm. nuorisotilat ja museot ja muut kulttuurilaitokset) pysyvät suljettuina 7.3.2021 saakka. Kirjastot, BusinessAsema ja kaupungin asiointipisteet palvelevat rajoitetusti .Uimahallit ovat avoinna alle 18-vuotiaiden ryhmämuotoiselle harrastustoiminnalle.Uimahallit ja muita sisäliikuntapaikkoja avataan 65 vuotta täyttäneiden senioreiden yksilöliikuntaan 24.2. alkaen. Myös terapia- ja kuntoutusryhmät sekä liikunta-avustajakortin omaavat voivat käydä avattavissa liikuntapaikoissa. Lue liikuntapalveluiden tiedote aiheesta.


Ryhmähar­ras­tus­tukset
Aikuisten ryhmäharrastukset on keskeytetty 7.3.2021 asti. Edellytetään yhdistysten ja urheiluseurojen toimivan samoin.Lasten ja nuorten ryhmäharrastukset voivat jatkua toistaiseksi.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

Ikääntyneet ja riskiryhmät
Korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen: Voimassa olevien suositusten lisäksi päätetään kaupunginsairaalaa koskeva vierailukielto toistaiseksi, tapauskohtaista harkintaa tehdään (esimerkiksi saattohoito). Vierailuja tulee mahdollisuuksien mukaan välttää toistaiseksi sekä kaupungin että yksityisten toimijoiden asumispalveluissa ja hoivayksiköissä.

Lisätiedot:

terveysjohtaja Jorma Mäkitalo, Oulun kaupunki

Voit siirtyä suoraan sinua kiinnostavaan kysymykseen klikkaamalla alla olevia linkkejä tai selata sivua alaspäin.

Mikä tämä koronavirus oikein on?

Millaisen taudin virus aiheuttaa?

Onko virus vaarallinen?

Olen iäkäs ja/tai kuulun riskiryhmään. Miten toimin koronavirustilanteessa?

Olen iäkäs ja/tai kuulun riskiryhmään. Miten vahvistan hyvinvointiani ja toimintakykyäni koronavirustilanteessa?

Läheiseni on iäkäs ja/tai kuuluu riskiryhmään. Mitä minä teen?

Mitä teen, jos kuulun riskiryhmään ja epäilen koronavirustartuntaa itselläni? Mitä teen, jos epäilen tartuntaa riskiryhmään kuuluvalla läheiselläni?

Mitä teen, jos epäilen koronavirustartuntaa itselläni tai läheiselläni, mutta emme kuulu riskiryhmään?

Mitä muuta voin tehdä suojatakseni itseäni ja muita?

Miten Oulun Kodinhoito- ja terveyspalvelu toimii koronavirustilanteessa?

Lisätietoa


MIKÄ TÄMÄ KORONAVIRUS OIKEIN ON?

Uusi koronavirus (COVID-19) on Kiinasta lähtöisin oleva hengitystieoireita aiheuttava virus. Virus on levinnyt koko maailmaan.


MILLAISEN TAUDIN VIRUS AIHEUTTAA?

Oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, hengenahdistus, lihassärky ja väsymys. Myös tavalliset flunssa- ja influenssavirukset aiheuttavat samanlaisia oireita.


ONKO VIRUS VAARALLINEN?

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) laajan aineiston perusteella ikä on merkittävä riskitekijä. Myös THL:n seurantatilastojen mukaan suurin osa koronavirustautiin menehtyneistä on ollut yli 70-vuotiaita.
Rapid risk assessment coronavirus disease (ECDC)

Erityisesti yli 70-vuotiaiden pitäisi välttää altistumista koronavirukselle, sillä heillä on selvästi muita suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Tämä johtuu siitä, että elimistön puolustuskyky heikkenee, kun ikää karttuu.

Lisäksi vakavan koronavirusinfektion vaaraa erityisesti iäkkäillä voivat lisätä sellaiset sairaudet, jotka merkittävästi huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat pitkäaikaissairaudet:

  • Vaikea-asteinen sydänsairaus
  • Huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus
  • Diabetes, johon liittyy elinvaurioita
  • Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
  • Vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia tai lymfooma
  • Tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa (esim. elinsiirto, solunsalpaajat)

Myös nuoremmat perussairaat kuuluvat riskiryhmään. Lisätietoa riskiryhmistä saa THL:n sivuilta tästä linkistä.

Thl:n ohjeistuksen tarkoitus on edelleen suojata väestöä tehostetusti tartunnalta ja samalla tunnistaa riskiryhmiin kuuluvien ja yli 70-vuotiaiden muiden perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, toimintakyvyn turvaaminen sekä sosiaalisten ja taloudellisten tarpeiden asettamat vaatimukset.
Meidän muiden on pyrittävä siihen, että suojaamme omalla toiminnallamme erityisesti iäkkäitä ihmisiä

OLEN IÄKÄS JA/TAI KUULUN RISKIRYHMÄÄN. MITEN TOIMIN KORONAVIRUSTILANTEESSA?
Kun toimit näiden ohjeiden mukaan, vähennät riskiä saada koronavirustartunta.
  • Noudata yleisiä ohjeita tartuntariskin vähentämiseksi
  • Pidä yhteyttä läheisiisi. Lähikontakteissa on kuitenkin hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa ja käyttää yksilöllistä harkintaa.
  • Kun hoidat kauppa- ja apteekkiasioita tai käyt terveyskeskuksessa huolehdi käsihygieniasta ja pidä vähintään 2 metrin turvaväli muihin ihmisiin ja vältä asiointia ruuhka-aikaan ja pitempiaikaista oleskelua kaupoissa
  • Pyydä kotikunnaltasi tarvittaessa apua esimerkiksi ruoan hankintaan ja apteekkiasioihinVoit myös valtuuttaa toisen henkilön hakemaan reseptilääkkeesi puolestasi
  • Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, vältä kontakteja muihin ihmisiin ja ota yhteys lääkäriin
  • Hakeudu hoitajan tai lääkärin vastaanotolle, jos sairastut tai sinulla on pitkäaikaissairaus, joka vaatii säännöllisiä kontrollikäyntejä terveydenhuollossa.
  • Lisätietoa koronaviruksesta saa myös puhelimitse numerosta 0295 535 535. Neuvonta palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15.

OLEN IÄKÄS TAI KUULUN RISKIRYHMÄÄN. MITEN VAHVISTAN HYVINVOINTIANI JA TOIMINTAKYKYÄNI KORONATILANTEESSA

Aktiivisuus ja omien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten kykyjen monipuolinen käyttö pitää yllä hyvinvointia ja toimintakykyä.

  • Löydä itsellesi mielekästä tekemistä. Se voi olla mitä tahansa, esimerkiksi kotitöitä, leivontaa, käsitöitä, lukemista tai piha- ja puutarhatöitä.
  • Liiku päivittäin. Käy ulkoilemassa ja jumppaa kotona. Kun lähdet ulos, muista pitää kahden metrin turvaväli.
  • Syö säännöllisesti ja monipuolisesti. Pidä yllä hyvää ateriarytmiä. Huolehdi myös, että saat tarpeeksi nestettä.
  • Pidä yhteyttä läheisiin ja ystäviin myös poikkeusaikana. Käytä etäyhteydenpitovälineitä kuten puhelinta ja videopuheluita. Jos tapaat jonkun kasvotusten, pidä huolta kahden metrin turvavälistä.
  • Kun tarvitset apua, pyydä sitä.
  • Hyödynnä verkon monet palvelut. Virtuaalisesti voit muun muassa osallistua konsertteihin, käydä taidenäyttelyssä, mennä jumalanpalvelukseen, jumpata tai lähteä luontoretkelle.
  • Älä peru varattuja lääkäriaikoja ilman syytä tai jätä sairauksiasi hoitamatta. Hoida myös tarvitsemiisi sosiaalipalveluihin liittyvät asiat.

LÄHEISENI ON IÄKÄS JA/TAI KUULUU RISKIRYHMÄÄN, MITÄ MINÄ TEEN?

Naapurit ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa.

Toimi näin, niin vähennät tartuntariskiä.

Älä vieraile kotona asuvan yli 70-vuotiaan omaisesi luona, jos sinulla on vähäisiäkin hengitystieinfektion oireita.

Pidä yhteyttä esimerkiksi puhelimitse tai verkossa tai tapaa läheistäsi ulkona.Kun vierailet iäkkäiden ja muiden riskiryhmään kuuluvien luona, sinun on hyvä noudattaa lähikontakteissa edelleen pidättyvää linjaa ja käyttää yksilöllistä harkintaa
  • vältä kättelyä, halaamista tai muita ylimääräisiä lähikontakteja
  • käytä kasvomaskia tai suu-nenäsuojusta. Jos niitä ei ole saatavilla, suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla.
  • huolehdi käsihygieniasta ennen ja jälkeen vierailun ja kun olet kosketellut esimerkiksi ovenkahvoja.

Jos olet omaishoitaja tai henkilökohtainen avustaja, ota huomioon mahdollinen tartuntavaara muiden kontaktien välityksellä ja noudata viranomaisten ohjeita.

Jos omaisesi on Oulun Kodinhoito- ja terveyspalvelun asiakas tai haluaisit omaisesi asiakkaakseni, voit olla yhteydessä minuun. Autan hoitamaan esimerkiksi kaupassakäynnin omaisesi puolesta, jotta hän voi pysyä kotona. Jos asiakas ei tarvitse muuta välttämätöntä apua, esimerkiksi ruokaostokset voidaan käydä tuomassa vaikkapa ulko-oven taakse. Minulle voi soittaa, p. 040 7197153 / Raija Mertaniemi-Kinnunen. Voit myös lähettää viestin yhteydenottolomakkeen kautta.


MITÄ TEEN, JOS KUULUN RISKIRYHMÄÄN JA EPÄILEN KORONAVIRUSTARTUNTAA ITSELLÄNI? MITÄ TEEN, JOS EPÄILEN TARTUNTAA RISKIRYHMÄÄN KUULUVALLA LÄHEISELLÄNI?

Huolestuttavia oireita ovat

  • äkillinen kuume (38 astetta tai yli) JA samaan aikaan ilmenevä
  • kurkkukipu ja / tai yskä.
Kun toimit näiden ohjeiden mukaan, vähennät riskiä saada koronavirustartunta.

Riskiryhmään kuuluvat yli 70-vuotiaat ja henkilöt, joilla on perussairaus.


MITÄ TEEN, JOS EPÄILEN KORONAVIRUSTARTUNTAA ITSELLÄNI TAI LÄHEISELLÄNI, MUTTA EMME KUULU RISKIRYHMÄÄN?

Jos taudin oireet ovat lieviä eikä sairastunut kuulu riskiryhmään, tauti sairastetaan kotona. Katso THL:n ohjeet koronavirustaudin kotihoitoon. Voit myös tehdä oirearvion omaolo.fi -sivulla. Tärkeintä on levätä ja juoda riittävästi nesteitä. Valtaosa koronavirustaudeista paranee noin viikon kotilevolla, eikä lääkärin hoitoa tarvita.

Jos et selviä kotihoidolla, soita oululaisille tarkoitettuun koronavirusneuvontaan numeroon 08 558 41414. Numero palvelee maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Iltaisin ja viikonloppuisin koronavirusneuvontaa saat Oulun seudun yhteispäivystyksen numerosta 08 315 2655.

Terveydenhoidon ammattilaisen arviota vaativia ylähengitystieinfektion oireita ovat heikentynyt yleistila, selkeästi pitkittynyt kuumeilu ja hengenahdistus.


MITÄ MUUTA VOIN TEHDÄ SUOJATAKSENI ITSEÄNI JA MUITA?

  • Pese kädet ja yski hihaan - katso THL:n video-ohjeet sivun alareunasta.
  • Vältä ihmisjoukkoja ja tungoksia sekä turhaa oleilua yleisillä paikoilla.
  • Pidä vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin, kun liikut yleisillä paikoilla.
  • Jos sairastut, pysy kotona, kunnes olet ollut oireeton vähintään yhden päivän.
  • Seuraa virallisia uutiskanavia ja päivittyviä viranomaistiedotteita. Noudata virallisia ohjeita ja suosituksia.
  • Pidä yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin vaikka puhelimitse tai Skypen avulla. Huolehtikaa toisistanne. Liiku ulkona ja tee mukavia asioita kotona!

MITEN OULUN KODINHOITO- JA TERVEYSPALVELU TOIMII KORONAVIRUSTILANTEESSA?

Vierailuista hoiva- ja palveluyksiköissä asuvien asiakkaiden luona sovitaan erikseen asiakkaan, omaisten, Oulun kaupungin sekä hoiva- tai palveluyksikön henkilökunnan kanssa. Myös ei-välttämättömistä vierailuista kotona asuvien asiakkaiden luona sovitaan asiakkaan ja omaisten kanssa erikseen. Vierailujen jatkosta päätetään tartuntariskin ja asiakkaan kokonaistilanteen näkökulmasta. Asiakkaisiin ja heidän omaisiinsa ollaan yhteydessä tiiviisti. Asiakkaana tiedät aina, missä mennään. Kaikilla vierailuilla noudatetaan tehostettua hygieniaa.

Yhteistyökumppanin kanssa on keskusteltu vallitsevasta tilantesta ja sovittu tartuntatautien leviämisen ehkäisemisen perussäännöistä. Toiminnassa pyritään siihen, että toisen mahdollisesti sairastuessa toinen yhteistyökumppani voi turvallisesti tuottaa välttämättömät palvelut kaikille asiakkaille. Yhteistyökumppaneiden väliset työhön liittyvät palaverit pidetään tartuntariskin minimoimiseksi etäyhteyksien kautta.

Yhdessä yhteistyökumppanin kanssa huolehditaan seuraavista perussäännöistä:

  • hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta (THL:n käsihygieniaohjeet ammattilaisille) sekä suojainten käytöstä
  • työ-/hoitoympäristön asianmukaisesta siivouksesta (mm. kosketuspintojen desinfioinnista)
  • työtä ei missään tapauksessa tehdä sairaana, ei edes lieväoireisena
  • työntekijöillä on voimassa oleva kausi-influenssarokotus.

Asiakastyössä noudatetaan lisäksi seuraavia perusohjeita, joita noudattamalla pyritään minimoimaan paitsi asiakkaiden sairastumiset, myös tartunnan leviämien asiakkaiden kautta työntekijöihin, muihin asiakkaisiin ja palveluyksiköihin:

  • asiakkaille ja heidän omaisilleen tiedotetaan tartuntatautitilanteesta ja korostetaan hygieniasta huolehtimisen tärkeyttä
  • varmistetaan, että asiakkailla on käytettävissään nestesaippuaa ja alkoholipitoista käsihuuhdetta
  • asiakkaiden terveydentilaa seurataan tarkkaavaisesti ja mahdollisista hengitystieinfektion oireista raportoidaan muille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille tarvittaessa, esimerkiksi asiakkaan siirtyessä kotoa sairaalaan
  • epäiltäessä koronavirustartuntaa tai -altistumista asiakkaalla, kotona asuvan asiakkaan perheenjäsenellä tai lähipiirissä, ollaan yhteydessä Oulun kaupungin koronavirusneuvontanumeroon ja toimitaan annettujen ohjeiden mukaisesti.

Edellä mainittujen toimien ohella seurataan tiiviisti koronavirustilanteseen liittyvää tiedotusta sekä noudatetaan ajantasaisia valtakunnallisia ja paikallisia virallisia ohjeita.

LISÄTIETOA

Oulun kaupungin ajantasaiset tiedot ja ohjeet koronaviruksesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ajantasaiset tiedot ja ohjeet koronaviruksesta

Suomen hallituksen linjaukset koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi (16.03.2020)

Lisäksi tietoa koronaviruksesta saa valtion yhteisestä puhelinpalvelusta. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15. Puhelinneuvonnasta ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Soittaminen maksaa normaalin paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksun. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät voi etsiä tietoa Internetistä. Puhelinnumero: 0295 535 535. Puhelinneuvonnan lisäksi neuvontaa on mahdollista saada myös tekstiviestillä numerossa 050 902 0163. Tekstiviestineuvonta on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät esimerkiksi kuulovamman tai muun syyn takia voi käyttää puhelinta.